Laina luottotiedottomalle

Lainaa luottotiedottomalle

Lainansaanti perinteisiltä pankeilta voi osoittautua tavallista hankalammaksi heille, joiden luottotiedoista löytyy maksuhäiriömerkintä. Bluestep Bankilta voi kuitenkin olla mahdollista saada lainaa ilman luottotietoja, sillä tarkastelemme jokaisen asiakkaan tilannetta kokonaisuutena, emmekä esimerkiksi vain luottotietoja tuijottaen. Tälle sivulle olemme keränneet tietoa ja vinkkejä lainan hakemiseen tilanteessa, jossa sinulla on luottotietomerkintä.

Suomessa toimivat perinteiset pankit ja muut luotonmyöntäjät suhtautuvat usein kriittisesti lainanhakijan maksuhäiriömerkintöihin. Tämä saattaakin usein johtaa suoraan lainahakemuksen hylkäämiseen, vaikka henkilön taloudellinen tilanne olisi muilta osin kunnossa. Monella luottotietojen menettäminen johtuu väliaikaisista maksuvaikeuksista, joiden takia velat ja laskut ovat jääneet hoitamatta. Aiemmat taloudelliset haasteet eivät kuitenkaan välttämättä kerro mitään henkilön tämänhetkisestä maksukyvystä.

Mistä lainaa luottotiedottomalle?

Bluestep Bank on yksi harvoja pankkeja Suomessa, joka myöntää lainaa myös luottotiedottomille henkilöille, mikäli se on henkilön kokonaistilanteen ja maksukyvyn kannalta perusteltua. Niin asuntolainan kuin vakuudellisenkin lainan saaminen voi olla mahdollista, vaikka perinteisen pankin lainapäätös olisi ollut kielteinen. Bluestep Bankille tärkeintä on, että lainalle löytyy vakuudet ja että henkilön maksukyky ja tulot ovat riittävät.

On tärkeää muistaa, että lainaa hakiessa tulee aina olla erittäin huolellinen. Kun lainan hakeminen tulee ajankohtaiseksi, kannattaa lainaehtoja vertailla tarkasti eri pankkien ja rahoituslaitosten välillä. Lisäksi on hyvä huomioida, että luottotiedottomille henkilöille lainoja tarjoavien pankkien välillä erot esimerkiksi korkotasossa voivat olla hyvinkin suuria.

Mikäli mahdollista, yksi vaihtoehto voi olla lainan hakeminen yhdessä henkilön kanssa, jonka luottotiedot ovat moitteettomat. Tällainen yhteishakija voi parantaa mahdollisuuksiasi lainansaantiin ja lisäksi lainaehdot saattavat olla suotuisammat.

Lainojen yhdistäminen

Oletko kiinnostunut korvaamaan nykyisiä luottojasi asuntovakuudellisella lainalla? Lähetä hakemuksesi jo tänään, niin kartoitamme yhdessä mahdollisuutesi lainan saantiin. 


Hae yhdistelylainaa

Kuka voi saada lainaa luottotiedottomana? 

Lainan hakeminen luottotiedottomana edellyttää yleensä vakaita tuloja, jotka osoittavat, että lainan takaisinmaksu hoituu sovitusti. Lainanhakijan tulee myös olla valmis esittämään luotonantajalle tarkat tiedot taloudellisesta tilanteestaan ja mahdollisista vakuuksista, jotka hänellä on käytössään lainalle.

Perinteisesti luottotiedottomille henkilöille myönnetyt lainat ovat olleet pienempiä ja niissä on ollut lyhyempi takaisinmaksuaika perinteisiin lainoihin verrattuna. Tämän avulla luotonantajat ovat pyrkineet minimoimaan riskiä ja varmistamaan, että laina maksetaan takaisin sovitusti. Bluestep Bankilla luottotietomerkintä ei kuitenkaan automaattisesti vaikuta myönnettävän lainan määrään.

Milloin voin hakea lainaa ilman luottotietoja?

On tärkeää suunnitella huolellisesti lainan takaisinmaksu, jotta uusia taloudellisia haasteita ei pääsisi syntymään. Lainaa kannattaa ottaa vain silloin, jos pystyt hoitamaan kuukausierät sovitusti. On myös hyvä muistaa, että vastuullinen lainan takaisinmaksu voi auttaa parantamaan taloudellista tilannetta tulevaisuudessa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että vaikka luottotiedottomana lainan saaminen on haastavaa, se ei kuitenkaan ole mahdotonta. Tutustu rauhassa eri vaihtoehtoihin ja varmista, että olet valmis täyttämään lainanantajan asettamat vaatimukset.

Lainaa maksuhäiriöiselle 

Yleisesti voidaan sanoa, että lainansaanti perinteisiltä pankeilta voi olla haastavaa, jos lainanhakijalla on maksuhäiriömerkintä. Joskus maksuhäiriömerkintä voi automaattisesti johtaa lainahakemuksen hylkäämiseen lainanhakijan riittävästä maksukyvystä huolimatta. 

Bluestep Bank on kuitenkin erikoistunut auttamaan heitä, joiden lainahakemuksen perinteiset pankit ovat hylänneet. Tästä johtuen lainansaanti voi olla mahdollista maksuhäiriömerkinnästä huolimatta. Lainaa myöntäessä huomioidaan asiakkaan kokonaistilanne ja tärkeimpiä tekijöitä lainan saamiseksi ovat riittävät tulot lainanlyhennyksiä varten sekä käytettävissä olevat lainan vakuudet.

Voinko saada lainaa ilman luottotietoja?

Haluatko tarkistaa, voisitko sinä saada lainaa? Soita asiakaspalveluumme numeroon 09 3158 7600 tai täytä lainahakemus kotisivujemme kautta. Laina-asiantuntijamme auttavat sinua mielellään löytämään juuri sinun taloudelliseen tilanteeseesi sopivan ratkaisun.

Tervetuloa sellaisena kuin olet.

Inklusiivisuus

Mielestämme yhä useammalla tulisi olla mahdollisuus saada asuntolainaa ja siksi toivotammekin sinut tervetulleeksi elämäntilanteestasi ja taustastasi riippumatta.

Henkilökohtainen palvelu

Meillä pääset aina keskustelemaan henkilökohtaisen laina-asiantuntijan kanssa, joka tilanteeseesi tarkasti perehtymällä pyrkii järjestämään parhaan mahdollisen ratkaisun juuri sinulle.

Turvallinen ja luotettava

Lainan hakeminen meiltä on turvallista. Meille on tärkeää, että löydämme sinulle parhaat mahdolliset lainaehdot ja ratkaisun, joka parantaa nykyistä tilannettasi.

Usein kysytyt kysymykset

  • Otamme mielellämme vastaan kaikki hakemukset, mutta olemme erikoistuneet auttamaan ihmisiä, joiden lainahakemuksen perinteiset pankit ovat jostain syystä hylänneet. Keskitymme aina mieluummin jokaisen lainanhakijan taloudellisiin mahdollisuuksiin kuin heidän aiempiin haasteisiinsa. Tutustumme jokaisen asiakkaan ainutlaatuiseen tilanteeseen aina huolellisesti, joten voimme usein hyväksyä myös sellaiset olosuhteet, joita muut lainanantajat eivät hyväksy. Hyvinä esimerkkeinä poikkeuksellisista tilanteista ovat luottohäiriömerkinnät, useat samanaikaiset lainat tai tavallisesta vakituisesta palkkatyöstä poikkeavat tulot.

    Ohjeistamme kaikkia, jotka hakevat lainaa meiltä kysymään lainaa ensin siitä pankista, jossa asiakkaalla on jo valmiiksi asiointia. Emme halua olla kilpailija perinteisille pankeille, vaan täydentävä rahoittaja tilanteessa, jossa perinteinen pankki on hylännyt asiakkaan lainahakemuksen.

  • Se, kuinka paljon voimme myöntää sinulle lainaa, riippuu taloudellisesta tilanteestasi. Myös lainan vakuudeksi tulevien vakuuksien käypä arvo vaikuttaa siihen, kuinka suuren lainan voimme myöntää.

  • Tarjoamme ainoastaan vakuudellisia luottoja.

  • Kyllä on. Tavoitteenamme on luottojen yhdistämisen avulla auttaa asiakasta saavuttamaan parempi taloudellinen asema. Pyrimme saamaan asiakkaiden lainanhoitoon menevät kustannukset sopivalle tasolle, jolloin rahaa jää riittävästi muihin kuluihin. Ota yhteyttä ja kerromme sinulle lisää mahdollisuuksista.

Lainalaskuri - yhdistä lainat

Tällä lainalaskurilla voit helposti laskea mahdollisen kuukausieräsi, jos siirrät nykyiset lainasi meille.

Ladataan

Esimerkki: 30 000 euron asuntovakuudellinen kuluttajaluotto, laina-aika 15 vuotta, lainan viitekorko Bluestep Prime, kokonaiskorko 8,45%, kuluttajansuojalain mukaan laskettu todellinen vuosikorko 9,00%. Luoton ja muiden luottokustannusten yhteismäärä 53 411,45 euroa, sis. järjestelypalkkion 100 euroa ja tilinhoitomaksun 2,50 euroa/maksuerä, maksuerien lukumäärä 180 kpl. Lue lisää koroistamme.

Ladataan