Luottotiedottomuuden syyt ja niiden vaikutus lainansaantiin
Luottotietojen menettämiselle voi olla useampia syitä. Luototiedottomuuteen johtava maksuhäiriömerkinnän takana voi olla erimerkiksi työttömyys, tulojen pieneneminen, sairastuminen, ero, kriisi elämässä tai ennalta arvaamattomien kulujen ilmaantuminen henkilökohtaiseen talouteen. Maksuhäiriömerkintä tulee pitkäaikaisesta maksujen laiminlyönnistä.
Mikäli maksuja laiminlyödään, velka siirtyy perintään. Jos maksamaton velka etenee perintään, ei siitä automaattisesti aiheudu maksuhäiriömerkintää. Joissain tapauksissa velan maksusta voidaan sopia perintätoimiston kanssa, mutta jos velkaa ei hoideta perintätoimistolle, se siirtyy oikeudelliseen perintään. Maksuhäiriömerkintä syntyy ulosottovaiheessa, kun käräjäoikeus antaa velkomustuomion riidattomassa asiassa. Asia katsotaan riidattomaksi, jos velallinen ei ole riitauttanut sitä tuomioistuimessa.
Maksuhäiriömerkintä vaikuttaa lainansaantiin siten, että suurin osa pankeista hylkää lainahakemuksen jo sen käsittelyvaiheessa. Maksuhäiriömerkintä on yleensä voimassa 2–3 vuotta, ellei velkaa makseta ennen sitä. Vuoden 2022 lakimuutoksen myötä maksuhäiriömerkintä poistuu 30 päivän kuluttua siitä, kun luottotietoyhtiöt ovat saaneet tiedon velan maksusta. Lainan saantiin on parempi mahdollisuus sen jälkeen, kun velka on kokonaisuudessaan maksettu ja maksuhäiriömerkintä poistunut.
Mistä lainaa luottotiedottomalle?
Bluestep Bank on yksi harvoja pankkeja Suomessa, joka myöntää lainaa myös luottotiedottomille henkilöille, mikäli se on henkilön kokonaistilanteen ja maksukyvyn kannalta perusteltua. Niin asuntolainan kuin vakuudellisenkin lainan saaminen voi olla mahdollista haettaessa lainaa ilman luottotietoja, vaikka perinteisen pankin lainapäätös olisi ollut kielteinen. Bluestep Bankille tärkeintä on, että lainalle löytyy vakuudet ja että henkilön maksukyky ja tulot ovat riittävät.
Luottotiedottoman lainanhakijan voi olla hyvä pohtia myös lainojen yhdistämistä. Yhdistelylainalla tarkoitetaan uuden lainan yhdistämistä muihin olemassa oleviin lainoihin. Lainojen yhdistäminen helpottaa talouden hallintaa, sillä yhdistelylainassa hoidettavaksi jää yleensä vain yksi laina useamman yhtäaikaisen lainan sijaan. Näin kuukausittaisia kuluja voidaan saada pienemmäksi.
On tärkeää muistaa, että lainaa hakiessa on oltava aina erittäin huolellinen. Kun lainan hakeminen tulee ajankohtaiseksi, kannattaa lainaehtoja vertailla tarkasti eri pankkien ja rahoituslaitosten välillä. Lisäksi on hyvä huomioida, että luottotiedottomille henkilöille lainoja tarjoavien pankkien välillä erot esimerkiksi korkotasossa voivat olla hyvinkin suuria, etenkin kulutusluottojen kohdalla. Luottotiedottomalle lainanhakijalle myönnettävät lainaehdot voivat poiketa muille hakijoille myönnettävistä ehdoista niin korkotason kuin muidenkin lainakulujen osalta.
Lainojen yhdistäminen
Oletko kiinnostunut korvaamaan nykyisiä luottojasi asuntovakuudellisella lainalla? Lähetä hakemuksesi jo tänään, niin kartoitamme yhdessä mahdollisuutesi lainan saantiin.

Lainan hakeminen yhteishakijan kanssa
Mikäli mahdollista, yksi vaihtoehto voi olla lainan hakeminen yhdessä henkilön kanssa, jonka luottotiedot ovat moitteettomat. Tällainen yhteishakija voi parantaa mahdollisuuksiasi lainansaantiin, sillä lainapäätöksessä otetaan huomioon sekä kummankin hakijan tulot että luottotiedot. Kun lainaa ilman luottotietoja haetaan yhdessä rinnakkaishakijan kanssa, myös lainaehdot saattavat olla suotuisammat.
Lainaa yhdessä rinnakkaishakijan kanssa haettaessa on hyvä tietää, että lainanottajilla on yhteisvastuu lainasta. Yhteisvastuu muodostuu lainaa ottaessa ja tarkoittaa sitä, että molemmat lainanottajat ovat yhdessä vastuussa koko velan maksamisesta. Käytännössä toiselta lainanottajalta voidaan vaatia koko velan maksamista pelkän oman lainaosuuden sijaan, mikäli toinen hakijoista ei kykene hoitamaan lainan takaisinmaksua.
Vakuuksien merkitys ja vaihtoehdot luottotiedottomalle
Lainoja on olemassa sekä vakuudettomia että vakuudellisia. Vakuudettomassa lainassa lainanhakija ei anna lainalle erillistä vakuutta, vaan vakuutena toimii tuloihin ja taloudelliseen tilanteeseen perustuva maksukyky. Vakuudettomat lainat ovat yleensä kulutusluottoja. Vakuudeton laina voi olla sopiva ratkaisu, jos lainanhakijalla ei ole tarjota lainalle vakuutta, jolloin vakuudellisen lainan saanti ei ole mahdollista. Vakuudettomat lainat ovat kuitenkin yleensä vakuudellisia lainoja kalliimpia, minkä lisäksi niiden lainasummat ovat pienempiä.
Vakuudellinen laina puolestaan tarkoittaa, että lainanhakijalta vaaditaan vakuus, joka on yleensä lainanhakijan omaa omaisuutta, kuten omistusasunto. Lainalle annettava vakuus voi mahdollistaa lainalle pienemmän koron ja lainanhakijalle suuremman lainamäärän saannin. Vakuudellinen laina on yleensä edullisempi ratkaisu lainavakuuksien turvatessa lainan takaisinmaksua pankille.
Kuka voi saada lainaa luottotiedottomana?
Haettaessa lainaa ilman luottotietoja edellytetään yleensä vakaita tuloja, jotka osoittavat, että lainan takaisinmaksu hoituu sovitusti. Lainanhakijan tulee myös olla valmis esittämään luotonantajalle tarkat tiedot taloudellisesta tilanteestaan ja mahdollisista vakuuksista, jotka hänellä on käytössään lainalle.
Perinteisesti luottotiedottomille henkilöille myönnetyt lainat ovat olleet pienempiä, ja niissä on ollut lyhyempi takaisinmaksuaika perinteisiin lainoihin verrattuna. Tämän avulla luotonantajat ovat pyrkineet minimoimaan riskiä ja varmistamaan, että laina maksetaan takaisin sovitusti. Bluestep Bankilla luottotietomerkintä ei kuitenkaan automaattisesti vaikuta myönnettävän lainan määrään.
Milloin voin hakea lainaa ilman luottotietoja?
Lainaa ilman luottotietoja haettaessa on tärkeää suunnitella huolellisesti lainan takaisinmaksu, jotta uusia taloudellisia haasteita ei pääsisi syntymään. Lainaa kannattaa ottaa vain silloin, jos pystyt hoitamaan kuukausierät sovitusti. On myös hyvä muistaa, että vastuullinen lainan takaisinmaksu voi auttaa parantamaan taloudellista tilannetta tulevaisuudessa.
Yhteenvetona voidaan todeta, että vaikka luottotiedottomana lainan saaminen on haastavaa, se ei kuitenkaan ole mahdotonta. Tutustu rauhassa eri vaihtoehtoihin ja varmista, että olet valmis täyttämään lainanantajan asettamat vaatimukset.
Vastuullinen lainanotto ja taloudenhallinta
Lainanottoa suunnitellessa on tärkeää varmistaa, että laina sopii lainanhakijan taloudelliseen tilanteeseen. Ennen lainan hakemista kannattaakin kiinnittää huomiota omaan taloustilanteeseen ja selvittää, millaiseen lainamäärään ja kuukausittaiseen lyhennykseen maksukyky riittää. Toiseksi on syytä pohtia tarkasti, mihin lainaa tarvitaan ja voisiko hankinnan mahdollisesti toteuttaa ilman lainaa. Lainoja voi myös vertailla pyytämällä tarjouksia eri pankeilta.
Omaa taloudenhallintaa voi helpottaa budjetin laatimalla. Budjettia suunnitellessa kannattaa huomioida talouden kaikki tulot ja menot. Lainaa haettaessa budjetin avulla on huomattavasti helpompi arvioida, minkä suuruinen kuukausittainen lyhennyserä sopii omiin tuloihin ja kokonaisvaltaiseen taloustilanteeseen. Ennen kuin haet lainaa, voit käyttää apunasi lainalaskuria, jonka avulla pystyt hahmottamaan esimerkiksi lainan kuukausierää ja korkoa. Kokeile laskurilla eri lainasummien, laina-aikojen ja korkotasojen vaikutusta lainasta maksettaviin kuukausieriin.
Lainanoton jälkeen voit helpottaa taloudenhallintaasi kuukausittaisen säästämisen avulla. Karsimalla budjetista ei-välttämättömiä menoja säästöön voi olla mahdollista laittaa hieman enemmänkin. Säästäminen mahdollistaa puskurin elämän yllättäviin tilanteisiin ja niistä koituvien kulujen varalle. Pitkässä juoksussa voit myös kerryttää varallisuuttasi ja parantaa taloudellista kokonaistilannettasi.
Lainan vaikutus talouden vakauttamiseen
Lainaa hakiessa on hyvä kiinnittää huomiota lainan vastuulliseen käyttöön. Kun lainaa käytetään harkiten ja suunnitellusti alkuperäiseen tarkoitukseensa, talous pysyy vakaampana. Budjetissa ja suunnitelmissa pysyminen voi taata raha-apua luottotiedottomalle. Se auttaa myös mahdollisen maksuhäiriömerkinnän hoitamisessa, sillä vakaa talous mahdollistaa paremmin maksuhäiriömerkinnän aiheuttaneesta velasta selviytymisen. Etua talouden vakauttamiseen on myös siitä, jos laina sisältää joustavan maksusuunnitelman ja mahdollisuuden ennenaikaiseen maksamiseen.
Lainan takaisinmaksu ajallaan on tärkeää, jotta muistutusmaksuilta ja maksuhäiriömerkinnältä voidaan välttyä ja taloudenhallinta pysyy kunnossa. Kun lainanlyhennykset maksetaan ajallaan, myös mahdollisuudet lainan saantiin tulevaisuudessa voivat olla paremmat – siinäkin tapauksessa, että lainanhakijalla on siinä vaiheessa edelleen maksuhäiriömerkintä luottotiedoissaan. Mikäli lainan takaisinmaksussa ilmenee haasteita, on suositeltavaa olla viipymättä yhteydessä omaan pankkiin.
Lainaa maksuhäiriöiselle
Yleisesti voidaan sanoa, että lainansaanti perinteisiltä pankeilta voi olla haastavaa, jos lainanhakijalla on maksuhäiriömerkintä. Joskus maksuhäiriömerkintä voi automaattisesti johtaa lainahakemuksen hylkäämiseen lainanhakijan riittävästä maksukyvystä huolimatta.
Bluestep Bank on kuitenkin erikoistunut auttamaan heitä, joiden lainahakemuksen perinteiset pankit ovat hylänneet. Tämän takia lainansaanti voi olla mahdollista maksuhäiriömerkinnästä huolimatta. Muista luotonantajista poiketen Bluestep Bank huomioi lainapäätöstä tehdessään asiakkaan kokonaistilanteen. Bluestep Bankille tärkeimpiä tekijöitä lainan saamiseksi ovat riittävät tulot lainanlyhennyksiä varten sekä käytettävissä olevat lainan vakuudet.
Voinko saada lainaa ilman luottotietoja?
Haluatko tarkistaa, voisitko sinä saada lainaa? Soita asiakaspalveluumme numeroon 09 3158 7600 tai täytä lainahakemus kotisivujemme kautta. Laina-asiantuntijamme auttavat sinua mielellään löytämään juuri sinun taloudelliseen tilanteeseesi sopivan ratkaisun.
Tervetuloa sellaisena kuin olet.
Inklusiivisuus
Mielestämme yhä useammalla tulisi olla mahdollisuus saada asuntolainaa ja siksi toivotammekin sinut tervetulleeksi elämäntilanteestasi ja taustastasi riippumatta.
Henkilökohtainen palvelu
Meillä pääset aina keskustelemaan henkilökohtaisen laina-asiantuntijan kanssa, joka tilanteeseesi tarkasti perehtymällä pyrkii järjestämään parhaan mahdollisen ratkaisun juuri sinulle.
Turvallinen ja luotettava
Lainan hakeminen meiltä on turvallista. Meille on tärkeää, että löydämme sinulle parhaat mahdolliset lainaehdot ja ratkaisun, joka parantaa nykyistä tilannettasi.
Usein kysyttyjä kysymyksiä
-
Voinko saada lainaa, jos minulla on useita maksuhäiriömerkintöjä?
Bluestep Bankista voit saada lainaa useista maksuhäiriömerkinnöistä huolimatta, mikäli käytössäsi on vakuus ja tulosi ovat riittävät lainanlyhennyksiä varten. Bluestep Bank huomioi lainapäätöstä tehdessään asiakkaan kokonaistilanteen maksukyvyn arvioimalla.
-
Millaisia lainoja voin hakea ilman luottotietoja?
Bluestep Bankista voit hakea ilman luottotietoja vakuudellisia lainoja, kuten asuntolainaa tai yhdistelylainaa.
-
Vaikuttaako maksuhäiriömerkintä lainan määrään tai korkoihin?
Maksuhäiriömerkintä voi vaikuttaa myönnettävään lainasummaan ja lainan korkotasoon.
-
Mitä vakuuksia voin käyttää lainan hakemiseen luottotiedottomana?
Bluestep Bankissa voit käyttää lainavakuutena asuntoa, kiinteistöä tai vapaa-ajan asuntoa. Joissakin tapauksissa vaihtoehtona vakuuksille voi käydä myös panttaus tai yhteisomistus sukulaisten kanssa.
-
Kuinka kauan maksuhäiriömerkintä vaikuttaa lainansaantiini?
Maksuhäiriömerkintä vaikuttaa lainan saantiin voimassaolonsa ajan. Merkintä on yleensä voimassa 2–3 vuotta, ellei velkaa makseta ennen sitä. Vuoden 2022 lakimuutoksen myötä maksuhäiriömerkintä poistuu 30 päivän kuluttua siitä, kun luottotietoyhtiöt ovat saaneet tiedon velan maksusta.
-
Voinko parantaa lainansaantimahdollisuuksiani jollakin tavalla?
Voit parantaa lainansaantimahdollisuuksiasi hakemalla lainaa yhteishakijan kanssa.
-
Voinko saada lainaa, jos tuloni eivät ole säännöllisiä?
Joissakin tapauksissa Bluestep Bank voi myöntää lainaa myös siinä tapauksessa, että tulot eivät ole säännölliset. Lainanhakijan maksukyky arvioidaan tapauskohtaisesti ja siihen vaikuttaa myös lainalle annettava vakuus.
-
Miten yhteishakija vaikuttaa lainan saantiin?
Yhteishakijan kanssa lainaa haettaessa lainaehdot voivat olla suotuisammat, minkä lisäksi rinnakkaishakija voi parantaa mahdollisuuksia lainan saantiin.
-
Mitä asiakirjoja tarvitsen lainan hakemiseen maksuhäiriömerkinnän kanssa?
Lainantarjoaja voi pyytää sinulta tiettyjä asiakirjoja, kuten tiedot maksuhäiriömerkintään johtaneesta velasta ja muista lainoista, palkkakuitit, verotodistukset tai muut tositteet.
-
Onko mahdollista yhdistää useita lainoja yhdeksi, jos minulla on maksuhäiriömerkintä?
Bluestep Bankista voi hakea useammat lainat yhdistävää yhdistelylainaa maksuhäiriömerkinnästä huolimatta, mikäli lainanhakijan maksukyky on riittävä ja lainalle on käytettävissä vakuus.
-
Kuinka nopeasti voin saada lainapäätöksen Bluestep Bankilta?
Bluestep Bankissa lainapäätös tehdään lainaneuvottelun jälkeen useimmiten noin 2–4 arkipäivän kuluessa siitä, kun olemme vastaanottaneet tarvittavat tiedot ja asiakirjat lainan myöntämistä varten.
-
Voinko saada lainaa ilman vakuuksia maksuhäiriömerkinnästä huolimatta?
Vakuudettoman lainan, yleensä kulutusluoton, saaminen voi olla mahdollista maksuhäiriömerkinnästä huolimatta, jos lainanhakijan maksukyky on riittävä.
-
Miten Bluestep Bank arvioi maksukykyni, jos minulla on maksuhäiriömerkintä?
Bluestep Bank arvioi maksukykysi huomioiden taloudellisen kokonaistilanteesi eli tulot ja menot.
-
Mitä tapahtuu, jos en pysty maksamaan lainaani sovitusti?
Mikäli taloudellinen tilanteesi muuttuu siten, että koet haasteita lainan takaisinmaksussa, on suositeltavaa olla viipymättä yhteydessä omaan pankkiin ja yrittää neuvotella lainalle uusi takaisinmaksusuunnitelma.
-
Mikä ero on Bluestep Bankin ja muiden pankkien lainanmyöntökäytännöissä?
Muista luotonantajista poiketen Bluestep Bank huomioi lainapäätöstä tehdessään asiakkaan kokonaistilanteen, joten lainansaanti voi olla mahdollista maksuhäiriömerkinnästä huolimatta. Bluestep Bankille tärkeimpiä tekijöitä lainan saamiseksi ovat riittävät tulot lainanlyhennyksiä varten sekä käytettävissä olevat lainan vakuudet.