;

Asuntolainaa maksuhäiriöiselle

Asuntolaina ja maksuhäiriömerkintä

Mitä maksuhäiriömerkintä tarkoittaa, mistä se aiheutuu ja kuinka kauan merkintä säilyy luottotiedoissa? Entä voiko asuntolainaa saada, jos on maksuhäiriömerkintä? Tutustu aiheeseen alta.

Mikä on maksuhäiriömerkintä?

Maksuhäiriömerkintä on seuraus maksamatta jätetystä velasta. Maksuhäiriömerkintää ei kuitenkaan saa huomaamatta, sillä se vaatii lukuisia maksumuistutuksia ja -vaatimuksia. Usein maksuhäiriömerkintä kirjataan siinä vaiheessa, kun velkaa ei ole maksettu vapaaehtoisesta perinnästä huolimatta ja velka on siirtynyt oikeudelliseen perintään. Maksuhäiriömerkintä kirjataan luottotietorekisteriin, josta esimerkiksi luotonantajat voivat tarkistaa lainaa hakevan luottotiedot.

Maksuhäiriömerkinnän seuraukset

Maksuhäiriömerkintä kirjataan Suomen Asiakastieto Oy:n tai Dun & Bradstreet Finland Oy:n ylläpitämään kansalliseen luottotietorekisteriin. Luottotietorekisteriä voidaan tarkastella silloin, kun halutaan saada käsitys henkilön taloudellisesta tilanteesta. Toisen henkilön luottotietoja saa kuitenkin tarkastella vain lainmukaisella perusteella tai tämän suostumuksella. Esimerkiksi vuokra-asunnon tai lainan hakemisen yhteydessä on perusteltua tarkistaa hakijan luottotiedot tämän maksukyvyn varmistamiseksi. Merkintä luottotiedoissa voi hankaloittaa asunnon, lainan tai vaikkapa puhelinliittymän saamista. Lisäksi erilaisia hankintoja tehdessä voi laskun käyttäminen maksutapana olla vaikeaa.

Maksuhäiriömerkinnän poistuminen

Maksuhäiriömerkinnän säilytysaikaa koskeva luottotietolaki uudistui 1.12.2022. Lue, miten lakiuudistus vaikuttaa maksuhäiriömerkintöjen voimassaoloaikaan.

Velallinen voi pyytää maksuhäiriömerkinnän poistamista luottotietorekisteristä tietyin ehdoin. Esimerkiksi tilanteissa, joissa velka on vanhentunut tai ulosotto on ollut aiheeton, voi velallinen hakea maksuhäiriömerkinnän poistamista. Jos velallinen pyytää maksuhäiriömerkinnän poistamista, ilmoittaa hän siitä ensin Ulosottolaitokselle, joka pyytää luottotietoyhtiötä poistamaan merkinnän. Omien maksuhäiriömerkintöjen tilanteen voi tarkistaa luottotietorekisteristä.

Lainaa maksuhäiriömerkinnästä huolimatta

Lainan saaminen perinteisiltä pankeilta voi olla miltei mahdotonta maksuhäiriömerkinnän takia. Me Bluestep Bankilla otamme kuitenkin huomioon aina asiakkaan kokonaistilanteen, ja maksuhäiriömerkintä ei automaattisesti ole esteenä lainan saamiselle. Pyrimme katsomaan lainanhakijan maksukykyä nyt ja tulevaisuudessa sen sijaan, että lainahakemus hylättäisiin vanhan maksuhäiriömerkinnän takia.

Haaveena oma asunto?

Voit tiedustella mahdollisuuksiasi asuntolainan saamiseen, vaikka oman pankkisi lainapäätös olisi ollut kielteinen. Lähetä hakemuksesi jo tänään, niin kartoitamme yhdessä mahdollisuutesi lainan saantiin. 


Hae asuntolainaa

Usein kysytyt kysymykset asuntolainasta

  • Kyllä voit. Otamme aina huomioon asiakkaan kokonaistilanteen.

  • Jos haluat tarkistaa omat luottotietosi, voit tehdä sen ilmaiseksi kerran vuodessa. Suomen Asiakastieto Oy ja Dun & Bradstreet Finland Oy (entinen Bisnode) ylläpitävät kansallista luottorekisteriä, josta voit tarkistaa tiedot sähköisesti tai kirjallisella pyynnöllä.

  • Hakemuksen käsittelyaika vaihtelee sen mukaan, millaista lainaa haet ja millaiset vakuudet lainalle tulevat. Lainakäsittelyn yhteydessä pyydämme sinulta dokumentit tuloistasi ja asunnostasi. Toimittamalla ne varmistat, että hakemuksesi käsittely etenee mahdollisimman nopeasti. Teemme lainapäätöksen 2–4 päivän kuluessa siitä, kun olemme saaneet kaikki tarvittavat tiedot.

Tervetuloa sellaisena kuin olet.

Inklusiivisuus

Mielestämme yhä useammalla tulisi olla mahdollisuus saada asuntolainaa ja siksi toivotammekin sinut tervetulleeksi elämäntilanteestasi ja taustastasi riippumatta.

Henkilökohtainen palvelu

Meillä pääset aina keskustelemaan henkilökohtaisen laina-asiantuntijan kanssa, joka tilanteeseesi tarkasti perehtymällä pyrkii järjestämään parhaan mahdollisen ratkaisun juuri sinulle.

Turvallinen ja luotettava

Lainan hakeminen meiltä on turvallista. Meille on tärkeää, että löydämme sinulle parhaat mahdolliset lainaehdot ja ratkaisun, joka parantaa nykyistä tilannettasi.

Asuntolainalaskuri - laske itsellesi sopiva laina

Tämän lainalaskurin avulla voit helposti arvioida asuntolainan kuukausierän suuruutta eri korkotasolla ja haluamallasi laina-ajalla.

Ladataan

Esimerkki: 100 000 euron asuntolaina, laina-aika 25 vuotta, lainan viitekorko Bluestep Prime, kokonaiskorko 7,45%, kuluttajansuojalain mukaan laskettu todellinen vuosikorko 8,06%, luoton ja muiden luottokustannusten yhteismäärä 221 307,03 euroa, sis. järjestelypalkkion 2500 euroa ja tilinhoitomaksun 2,50 euroa/maksuerä, maksuerien lukumäärä 300 kpl. Lue lisää asuntolainan koroista ja asuntolainalaskurista, jos haluat tietää lisää.

Ladataan