Etsi

Perhe osti lapsuudenkodin itselleen Bluestep Bankin asuntolainalla

Pääkaupunkiseudulla asuvalle perheelle tarjoutui tilaisuus toisen vanhemman lapsuudenkodin ostoon. Omakotitaloon liittyi paljon rakkaita muistoja ja tunnearvoa, mutta se kaipasi myös remonttia. Asunto- ja remonttilaina eivät kuitenkaan järjestyneet omasta pankista. 

Lapsuudenkodista oli aikoinaan saatu perintönä puolet ja nyt eteen tuli tilaisuus omakotitalon toisen puolikkaan ostamiseen. Asuntolaina ei maksuhäiriömerkinnän takia kuitenkaan järjestynyt lainanhakijoiden omasta pankista. Taloon olisi myös pitänyt tehdä remontti, sillä lämmitysmuoto ja sisäpinnat kaipasivat päivittämistä. 

- Jos ostettavaan kohteeseen tarvitsee tehdä remonttia, tulee remonttilaina lähtökohtaisesti ottaa erillisenä lainana. Asuntolaina on tarkoitettu asunnon ostamiseen, eikä sillä näin ollen voi rahoittaa esimerkiksi asunnon pintaremonttia, kertoo Bluestep Bankin asuntolaina-asiantuntija Jukka-Pekka Savolainen. 

Maksuhäiriömerkintä esti asuntolainan saamisen perinteiseltä pankilta 

Perheellä oli ollut aikaisempia taloudellisia haasteita, jolloin kuukausitulot eivät olleet riittäneet kattamaan kaikkia menoja. Tämän seurauksena laskuja oli edennyt ulosottoon, ja siitä muistuttivat molempien hakijoiden maksuhäiriömerkinnät. Ulosottovelat olivat pientä summaa lukuun ottamatta saatu maksettua pois. 

- Vaikka ulosottovelat olisi maksettu kokonaan pois, ei maksuhäiriömerkinnästä välttämättä pääse heti eroon, vaan sen poistuminen voi tällä hetkellä kestää kuukausia tai jopa vuosia. Tämä vaikeuttaa huomattavasti asuntolainan saamista perinteisiltä pankeilta, tarkentaa Savolainen. 

Perhe otti yhteyttä Bluestep Bankiin 

Oman pankin kielteinen lainapäätös meinasi estää lapsuudenkodin oston, jolloin perhe jätti asuntolainahakemuksen Bluestep Bankille toivoen, että maksuhäiriömerkinnät ja jäljellä oleva ulosottovelka eivät olisi esteenä lainan saamiselle. Lainanhakijoiden tilannetta tarkastellessa huomattiin, että molemmilla oli säännölliset kuukausitulot, jotka riittivät lainanlyhennyksiin. Lisäksi omakotitalosta omistettiin jo entuudestaan puolet, mikä edesauttoi asuntolainan saamista. 

Asuntolaina järjestyi ilman lisävakuutta 

Asuntolainan saamisen edellytyksenä on tarvittava omarahoitusosuus, jonka suuruus määräytyy ostettavan kohteen hinnan ja sijainnin mukaan. Mikäli hakijalla ei itsellään ole säästöjä asunnon ostoa varten, lisävakuudeksi hyväksymme esimerkiksi hakijan vanhempien omistaman asunnon tai kesämökin.  

- Tämän perheen kohdalla lapsuudenkodista omistettiin jo valmiiksi puolet, minkä vuoksi lisävakuutta ei enää tarvittu, Savolainen tarkentaa. 

Remonttilainalla rahoitettiin lämmitysmuodon vaihto ja pintaremontti 

Ostettavan kohteen lämmitysmuodon vaihtaminen edullisempaan ja ekologisempaan oli tullut ajankohtaiseksi. Lisäksi tarvetta oli ikkunaremontille ja vuosien saatossa kuluneiden sisäpintojen maalaukselle. 

- Isompi remontti on usein helpompaa toteuttaa kodin oston yhteydessä, jolloin pääsee muuttamaan suoraan remontoituun kotiin, kertoo Savolainen. 

Ulosottovelka kuitattiin asunto- ja remonttilainan yhteydessä 

Mikäli lainanhakijalla on aikaisempia ulosottovelkoja, lainansaannin edellytyksenä on niiden poismaksu. Tässä tapauksessa ulosottovelkaa oli jäljellä enää pieni summa, joka sisällytettiin osaksi remonttiinkin käytettyä asuntovakuudellista lainaa. 

- Asunto- ja lisälaina mahdollistivat perheelle siis omakotitalon oston ja remontin sekä ulosottovelkojen poismaksun, päättää Savolainen. 

Asuntolainalaskuri

Tämän lainalaskurin avulla voit helposti arvioida asuntolainan kuukausierän suuruutta eri korkotasolla ja haluamallasi laina-ajalla.

Esimerkki: 100 000 euron asuntolaina, laina-aika 25 vuotta, lainan viitekorko Bluestep Prime, kokonaiskorko 5,00%, kuluttajansuojalain mukaan laskettu todellinen vuosikorko 5,50%. Luoton ja muiden luottokustannusten yhteismäärä 181 757,59 euroa, sis. järjestelypalkkion 2500 euroa ja tilinhoitomaksun 2,50 euroa/maksuerä, maksuerien lukumäärä 300 kpl.