Bluestep Bank mahdollisti avioeron jälkeisen uuden alun
Avioero muuttaa elämää merkittävästi sen samaan aikaan ollessa myös henkisesti raskas prosessi. Ero voi tuoda mukanaan suuria muutoksia omaan taloustilanteeseen ja saattaa pahimmassa tapauksessa johtaa jopa velkaantumiseen.
Avioliitosta eronnut uusimaalainen haaveili uudesta alusta ja omasta asunnosta. Tilanne oli kuitenkin haastava, sillä avioeron ja omien talousvaikeuksien seurauksena syntynyt maksuhäiriömerkintä haittasi asuntolainan saantia omalta pankilta.
- Ajoittain keskustelemme asiakkaiden kanssa, joiden taloudellinen tilanne on heikentynyt avioeron seurauksena. Joskus nämä talousvaikeudet vaikuttavat henkilöiden lainansaantiin perinteisiltä pankeilta, niin kuin tämänkin asiakkaan kohdalla, kertoo Bluestep Bankin asuntolaina-asiantuntija Jukka-Pekka Savolainen.
Oman pankin asuntolainapäätös oli kielteinen
Joskus vakituinen työsuhde ja tarvittavat vakuudetkaan eivät riitä lainan saamiseen perinteiseltä pankilta, mikäli luottotiedoissa näkyy maksuhäiriömerkintä. Säännöllisten tulojen ja tarvittavan omarahoitusosuuden myötä asiakkaalla oli hyvät edellytykset asuntolainan saamiseen, mutta oman pankin lainapäätös oli tästäkin huolimatta kielteinen.
Bluestep Bankilla lainahakemusta ei automaattisesti hylätty maksuhäiriömerkinnän takia. Lainanhakijalla oli riittävästi omarahoitusosuutta ja vakituisen työn ansiosta henkilön tulot riittivät lainanlyhennyksiin. Näin ollen hänelle voitiin myöntää asuntolainaa Uudellamaalla sijaitsevan asunnon ostoon.
- Maksuvara oli riittävä maksuhäiriömerkinnästä huolimatta. Lainapäätöksessä keskityimme asiakkaan nykyiseen ja tulevaan maksukykyyn, emmekä takertuneet liikaa aikaisempiin taloudellisiin haasteisiin, jatkaa Savolainen.
Avioero ja raha-asiat
Avioero voi vaikuttaa suurestikin omaan taloudelliseen tilanteeseen. Avioliiton päättyessä suoritetaan ositus, jossa tehdään selvitys puolisoiden avio-oikeuden alaisesta omaisuudesta ja sen jakamisesta. Oma talous voi joutua epätasapainoon, kun arjen erilaiset kulut ovat aiemmin hoidettu yhdessä ja eron seurauksena niiden hoitamisesta onkin nyt yksin vastuussa.
- Yllättäen tapahtuvan avioeron tuomiin muutokseen ei ehdi aina ennalta varautua, mikä voi aiheuttaa haasteita omaan taloudenhoitoon. Jos maksukyky ajautuu eron seurauksena liian tiukalle, voi maksusuunnitelma tai järjestelylaina tulla ajankohtaiseksi, päättää Savolainen.
Katse kohti tulevaisuutta
Bluestep Bankin asuntolainan ansiosta asiakas sai uuden alun avioeron jälkeen ja pääsi muuttamaan omaan kotiin. Tasapainoisemman taloustilanteen ja omistusasumisen myötä asiakkaan oli myös mahdollista alkaa kerryttää omaa omaisuutta.
– Olipa kyseessä sitten asunnon ostaminen tai kalliiden kulutusluottojen yhdistäminen, käytämme aina runsaasti aikaa jokaisen asiakkaan kanssa varmistuaksemme siitä, että tarjoamme hänelle parhainta mahdollista ratkaisua, päättää Savolainen.