Asuntolainansa jo takaisin maksanut eläkeläinen hyödynsi asuntonsa vakuusarvon ja sai taloutensa tasapainoon

Yksinasuvan eläkeläisen oli mahdollista pienentää kuukausittaisia menojaan Bluestepin myöntämällä asuntovakuudellisella lainalla. Liian moni viettää eläkepäiviään minimibudjetilla.

Moni ei tiedä, että omistusasuntoa voi hyödyntää kulutusluottojen ja lainojen maksuerien pienentämiseen. 

- Todella moni kanssamme keskustelun aloittava on pettynyt esimerkiksi siihen, ettei eläkepäivillä olekaan mahdollisuutta tehdä niitä asioita, joista on koko työuran haaveillut.  Suuret kuukausittaiset lyhennyserät syövät käytettävissä olevat rahat minimiin ja arki muodostuu taloudelliseksi tasapainoiluksi, taustoittaa Bluestepin asuntolainakäsittelijä Heljä Lukka. 

Omaisuutta kannattaa hyödyntää lainan vakuutena

Useat suomalaiset ovat päätyneet ottamaan vakuudettomia luottoja rahoittaakseen esimerkiksi remontteja tai hankintojaan. Vanhojen luottojen ja niiden korkeiden korkojen seurauksena moni painii pitkän aikaa talouden hallintansa kanssa, eikä rahat välttämättä riitä sellaiseen arkeen kuin haluaisi. 

Lukan mukaan liian moni jää asian kanssa itsekseen, eikä monikaan osaa hakea tilanteeseen ratkaisua perinteisistä pankeista. Pienet kuukausittaiset käyttövarat ja suuret lyhennyserät otetaan ikään kuin itsestään selvyytenä, vaikka tilanne harmittaisikin ja toiveita erilaisista eläkepäivistä olisikin. Harva tietää myöskään, että omistusasuntoa voi käyttää luottojen korkojen pienentämiseen. 

Esimerkkitapaukseksi Lukan mukaan sopii hyvin hiljattain eläkkeelle jäänyt isoäiti, joka oli ottanut vakuudettomia luottoja rahoittaakseen suurempia kodin hankintoja ja kunnostuksia. Rouva asui omistusasunnossa, josta ei ollut asuntolainaa jäljellä, joten vakuusarvoa oli riittävästi.

- Kuukausierät olivat todella korkeat, eikä eläkkeen jälkeen elämiseen jäänyt järkevää summaa käytettäväksi. 

Parempi ratkaisu löytyi lopulta uudesta pankista

Rouva otti verkkosivujen kautta yhteyttä Bluestep-pankkiin ja hänen tilanteensa käytiin perinpohjaisesti läpi.

- Korvasimme hänen vakuudettomat luottonsa asuntovakuudellisella lainalla, jonka korko oli huomattavasti pienempi. Lisäksi lainan takaisinmaksuaikaa pidennettiin hieman ja näiden toimenpiteiden myötä kuukausierä saatiin pienenennettyä noin 1000 eurolla.

Lukan mukaan tämän kaltaiset asiakastarinat, joissa ihmisiä pystytään auttamaan tilanteissa, joihin eivät itse uskoneet löytyvän ratkaisua ovat Bluestepin henkilöstön työn suola.

- Oli hienoa kuulla puhelimen läpi se liikutus, joka isoäidin äänestä paistoi, kun ongelmaan löytyi viimein ratkaisu.  

Lainalaskuri - yhdistä lainat

Tällä lainalaskurilla voit helposti laskea mahdollisen kuukausieräsi, jos siirrät nykyiset lainasi meille.

Ladataan

Esimerkki: 30 000 euron asuntovakuudellinen kuluttajaluotto, laina-aika 15 vuotta, lainan viitekorko Bluestep Prime, kokonaiskorko 8,45%, kuluttajansuojalain mukaan laskettu todellinen vuosikorko 9,00%. Luoton ja muiden luottokustannusten yhteismäärä 53 411,45 euroa, sis. järjestelypalkkion 100 euroa ja tilinhoitomaksun 2,50 euroa/maksuerä, maksuerien lukumäärä 180 kpl. Lue lisää koroistamme.

Lainojen yhdistäminen

Oletko kiinnostunut korvaamaan nykyisiä luottojasi asuntovakuudellisella lainalla? Lähetä hakemuksesi jo tänään, niin kartoitamme yhdessä mahdollisuutesi lainan saantiin. 


Hae yhdistelylainaa