Uudentyyppiset työt yleistyvät, mutta asuntolainaan vaaditaan usein vakituinen työsuhde

Työsuhteen muoto tulee monelle esteeksi siinä vaiheessa, kun haluaisi ostaa oman asunnon. Perinteiset pankit saattavat olla myöntämättä asuntolainaa esimerkiksi kevytyrittäjälle, freelancerille, vuokratyöntekijälle tai tuoreelle yrittäjälle. Bluestep-pankki pyrkii auttamaan perinteisten pankkien hylkäämiä asiakkaita tarjoamalla myös heille asuntolainaa.

Työsuhteet ovat nykyään yhä monimuotoisimpia ja moni saa palkkansa muusta kuin vakituisesta työsuhteesta. Tällöin tulot saattavat olla enemmän epäsäännöllisiä eikä kiinteää kuukausipalkkaa ole.

Vaikka työsuhteet ovat yhä kirjavampia, asuntolainaa saattaa olla vaikea saada ilman vakituista palkkatyötä. Tästä syystä moni tuloillaan mukavasti toimeen tuleva on jäänyt ilman omistusasuntoa. Bluestep-pankki pyrkii tarkastelemaan maksukykyä laajemmin. Asuntolainoihin erikoistuneen Bluestepin potentiaalisia asiakkaita ovat muun muassa pätkätyöläiset, freelancerit ja yksityisyrittäjät, joille perinteiset pankit ovat näyttäneet asuntolaina-asioissa punaista valoa.

– Työelämä on ollut murroksessa jo pidemmän aikaa ja vauhti tuntuu vain kiihtyvän. Monella tulot saattavat tulla useasta eri yrityksestä ja työsuhteesta. Työsuhteen muoto ei saisi olla tekijä, joka automaattisesti estää saamasta asuntolainaa. Me Bluestepissä pyrimme mukautumaan yhteiskunnan muutoksiin ja ymmärtämään elämäntilanteiden kirjoa, sanoo Bluestepin Suomen maajohtaja Petri Matikainen.

Perusteellinen selvitys vaatii paljon työtä

Haasteena nykyaikaisemmassa lainojen myöntämisessä on se, että jokaisen lainanhakijan maksukyvyn perinpohjainen selvittäminen vaatii pankilta paljon aikaa ja resursseja. Tätä perinteiset pankit eivät aina ole valmiita tekemään. Bluestepin palvelun perusta sen sijaan on, että jokaisen hakijan tilanne selvitetään yksilöllisesti, vaikka aikaa tämän läpikäymiseen kuluisikin enemmän.

– Kun selvitämme lainanhakijan nykyisen ja tulevan tilanteen perusteellisesti, varmistumme siitä, onko hakijalla epäsäännöllisistä tuloista huolimatta maksukykyä. Prosessi vaatii perinteistä lainapäätöstä enemmän työtä ja aikaa, ja sen vuoksi myös lainan kustannukset ovat hieman korkeammat kuin perinteisillä pankeilla, Matikainen sanoo.

– Koska perinteisen pankin asuntolaina on korkotasoltaan hieman edullisempi, kehotamme jokaista asiakasta hakemaan ensin lainaa perinteisestä pankista. Jos hakemus hylätään, sitten kannattaa kääntyä meidän puoleemme, Matikainen toteaa.

Alta löytyvän asuntolainalaskurin avulla voit arvioida asuntolainan kuukausierän suuruutta eri lainasummilla, korkotasolla ja haluamallasi laina-ajalla.

Asuntolainalaskuri - laske itsellesi sopiva laina

Tämän lainalaskurin avulla voit helposti arvioida asuntolainan kuukausierän suuruutta eri korkotasolla ja haluamallasi laina-ajalla.

Ladataan

Esimerkki: 100 000 euron asuntolaina, laina-aika 25 vuotta, lainan viitekorko Bluestep Prime, kokonaiskorko 7,45%, kuluttajansuojalain mukaan laskettu todellinen vuosikorko 8,06%, luoton ja muiden luottokustannusten yhteismäärä 221 307,03 euroa, sis. järjestelypalkkion 2500 euroa ja tilinhoitomaksun 2,50 euroa/maksuerä, maksuerien lukumäärä 300 kpl. Lue lisää asuntolainan koroista ja asuntolainalaskurista, jos haluat tietää lisää.

Haaveena oma asunto?

Voit tiedustella mahdollisuuksiasi asuntolainan saamiseen, vaikka oman pankkisi lainapäätös olisi ollut kielteinen. Lähetä hakemuksesi jo tänään, niin kartoitamme yhdessä mahdollisuutesi lainan saantiin. 


Hae asuntolainaa