Etsi

Kulutusluotoissa on usein korkea korko ja kuukausierä – luotot kannattaa korvata halvemmalla lainalla, jonka vakuutena on oma asunto

Uudesta korkokatosta huolimatta kulutusluotosta joutuu usein maksamaan korkeaa korkoa ja suurta kuukausierää. Kalliin luoton voi nyt korvata lainalla, jonka vakuutena on asunto.

Vakuudettomien kulutusluottojen määrä on lisääntynyt Suomessa viime vuosina tasaisesti. Kulutusluotto on nopea tapa saada rahoitusta ilman vakuutta, mutta sillä on myös usein korkea hinta. Moni joutuu tänä vuonna voimaan tulleesta korkokatosta huolimatta maksamaan kulutusluotosta varsin korkeaa, jopa 20% korkoa.

Asuntolainoihin erikoistunut Bluestep-pankki aloitti kesäkuussa 2020 toimintansa Suomessa ja on siitä lähtien tarjonnut asuntolainoja niille, jotka eivät saa lainaa perinteisestä pankista. Lisäksi Bluestep tarjoaa myös asuntovakuudellista lainaa, jolla voi esimerkiksi korvata kalliimpia kulutusluottoja. Bluestepin tavoite on aina, että asiakkaan taloudellinen tilanne helpottuu uuden lainan myötä.

– Olemme jo tähän mennessä pystyneet alentamaan suomalaisten maksamia kulutusluottojen korkoja korvaamalla ne Bluestepin asuntovakuudellisella lainalla. Tämä vähentää turhia kuluja ja vapauttaa rahaa käyttöön, mikä yleensä helpottaa arjen pyörittämistä, sanoo Bluestepin Suomen maajohtaja Petri Matikainen.

Omaisuuden käyttäminen vakuutena on järkevää

Vakuudettomien kulutusluottojen määrä on Suomen Pankin tilastojen mukaan kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana selvästi. Niitä myös mainostetaan todella aktiivisesti eri medioissa. Vakuudellisen lainan korko on yleensä selvästi edullisempi kuin vakuudettomissa kulutusluotoissa.

– Kuluttajat pelkäävät usein turhaan vakuuden liittämistä lainaan. Vakuudellisen lainan hakeminen saattaa viedä muutaman päivän enemmän aikaa, mutta sen avulla on mahdollista säästää todella paljon lainan korossa, Matikainen sanoo.

Kuluttajien, joilla on omaa varallisuutta, kuten omistusasunto, kannattaa ehdottomasti harkita sen käyttämistä lainan vakuutena. Vaikka laina olisi vakuudeton, vastaa velallinen lopulta lainoista aina omaisuudellaan, joten sen käyttäminen lainan vakuutena on kaiken kaikkiaan järkevää.

Lainaa jopa 85 prosenttia asunnon arvosta

Bluestep hyväksyy lainan vakuudeksi reaalivakuuksia, kuten asunnon tai kesämökin. Käyttämällä nykyistä omistusasuntoaan vakuutena asiakas voi saada lainaa jopa 85 prosenttia asuntonsa arvosta. Hän voi käyttää asuntovakuudellista lainaa esimerkiksi remontoimiseen tai kalliiden luottojen korvaamiseen.

Koska vakuudellinen laina on edullisempaa, Matikainen suosittelee kaikissa laina-asioissa aina kääntymään ensin oman tai muun vakuudellista lainaa tarjoavan pankin puoleen ja etsimään sieltä edullisinta vaihtoehtoa. Vakuudetonta kulutusluottoa kannattaisi ottaa vain, jos se on välttämätöntä.

Alta löytyvällä lainalaskurilla voit helposti laskea mahdollisen kuukausieräsi, jos siirrät nykyiset lainasi Bluestep-pankille.

Lainalaskuri lainojen yhdistämiseen

Tällä lainalaskurilla voit helposti laskea mahdollisen kuukausieräsi, jos siirrät nykyiset lainasi meille.

Esimerkki: 100 000 euron asuntolaina, laina-aika 25 vuotta, lainan viitekorko Bluestep Prime, kokonaiskorko 5,00%, kuluttajansuojalain mukaan laskettu todellinen vuosikorko 5,50%. Luoton ja muiden luottokustannusten yhteismäärä 181 757,59 euroa, sis. järjestelypalkkion 2500 euroa ja tilinhoitomaksun 2,50 euroa/maksuerä, maksuerien lukumäärä 300 kpl.